Mitä on NLP? – osa 1:

Oletko joskus huomannut, että se, mitä ajattelet vaikuttaa kehosi asentoon? Entä päinvastoin? Huomaatko, miten kehosi asennon vaihtaminen alkaa vaikuttaa ajatteluusi ja tuntemuksiisi. Voit kokeilla tätä tietoisesti missä vain erilaisilla tunteita sisältävillä ajatuksilla ja kehon erilaisilla asennoilla.

NLP (Neuro Linguistic Programming) auttaa löytämään itsestämme keinoja muuttaa sitä, miten koemme eri tilanteita. NLP on mallittanut 1970-luvulta lähtien mm. ihmisten onnistunutta vuorovaikutusta.

Mallitusten avulla on tultu tietoiseksi mm. siitä, miten keho, ajattelu, tunteet ja sanat vaikuttavat vuorovaikutuksen onnistumiseen. Yksi löytö koskee sitä, miten voimme vaikuttaa oman kehomme kautta ajatteluumme ja päinvastoin sekä ennen vuorovaikutusta että sen aikana. NLP on erityisen kiinnostunut onnistumisista, koska ns. toimintastrategian tiedostamisen jälkeen, voimme siirtää toimintatavan sinne, missä emme ole aiemmin onnistuneet. Muutos mahdollistuu.

Oletko lähiaikoina menossa tapaamiseen työssä tai vapaa-aikana, jonne haluaisit mennä erityisen hyvässä olotilassa. Eli kun ajattelet tilannetta etukäteen tuntuu, että tarvitsisit jotakin lisää olotilaasi esim. rentoutta tai selkeyttä.

  1. Kysy ensin itseltäsi, millaisen olotilan haluat kehoosi tuohon tilanteeseen. Voit haluta olla esim. ryhdikäs, rento, päättäväinen, ystävällinen, rauhallinen, selkeä ja nopea. On tärkeää, että valitset itse omat sanasi tuntemuksille.
  2. Voit palauttaa mieleesi ja kehoosi, milloin ja missä sinulla on jo ollut tällaisia tuntemuksia.
  3. Anna kehosi muistaa nämä tuntemukset ja anna olotilasi muodostua koko kehoosi. Voit ehkä huomata, miten kehosi asento muuttuu.
  4. Jotta kehosi oppii muistamaan tämän olotilan nopeasti, voit ”ankkuroida” sen itseesi seuraavasti: Kun tunnet koko kehossasi haluamasi olotilan sopivana ja vahvana, paina kädelläsi esim. ranteeseen ”muistijälki”. Tämän voi tehdä useitakin kertoja.
  5. Myöhemmin (kokeile milloin vain) voit auttaa kehoasi muistamaan olotilan painamalla rannettasi samalla tavalla. Kehosi muistaa, mitä painallus tarkoittaa.
  6. Kokeile mennä tapaamiseen (mielessä ja todellisuudessakin) uusien tuntemusten ja uudenlaisen kehon olotilan kanssa. Olotilan voit palauttaa kehoosi milloin haluat.

N eli neuro viittaa ihmiseen kokonaisuutena: keho, ajattelu ja tunteet.

L eli linguistic viittaa sanoihin ja kieleen: yhteys kehoon, ajatteluun ja tunteisiin.

P eli programming viittaa kehon ja mielen muodostamiin rakenteisiin, jotka näkyvät toimintaamme asti. Näitä voimme muuttaa monin keinoin kehon, ajattelun ja sanojen kautta.

Opi lisää NLP-koulutuksessa tai henkilökohtaisessa valmennuksessa. Tervetuloa!